Nurmijärven seurakunta - etusivulle

Varhaisnuorisotyö

Älä jää yksin – tule varkkarikerhoon

Varhaisnuorisotyö on vuosien saatossa muuttunut. Enää ei puuhastella itsekseen vaan on ymmärretty, että kyse on kunnan ja koko yhteisön yhteisistä lapsista, joiden parhaaksi työtä tehdään yhdessä eri toimijoiden kesken.

Toiminnan tulee olla monipuolista ja kehittävää ja siksi suunnitteluun tulee ottaa mukaan nuoret itse sekä heidän vanhempansa.

Tyttönä ja poikana eläminen ja kasvaminen

Tavoitteena on luoda puitteet osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävälle toiminnalle, jossa varhaisnuori saa osakseen välittämistä, hyväksyntää, tilaa ja tukea sekä kokemuksen rakastavasta Jumalasta.

Hengellisyys on mukana kaikissa seurakunnan kerhoissa toiminnan taustalla. Se on sitä, että kerhossa on turvallista olla, kaikki ovat samanarvoisia, kiusaamista ei hyväksytä ja kerholaisista pidetään hyvää huolta. Kristillinen kasvatus menee parhaiten jakeluun mallioppisen eli ohjaajan tekojen ja toiminnan kautta. Kerhon päätteeksi tehdään sisaruspiiri, hiljennytään, ja usein ohjaaja lukee jonkin opettavaisen tarinan.
 

Tule rohkeasti mukaan

Varhaisnuorisotyö ei koskaan tule valmiiksi, aina tulee uudet ikäluokat.
Varhaisnuorisotyön toiminta suunnataan 7 – 14-vuotiaille, joita Nurmijärvellä on yhteensä noin 5 144. Koko ikäluokka tavoitetaan koulujen päivänavauksissa, osa iltapäiväkerhoissa ja pyhäkouluissa. Varkkarikerhotoiminnalla tavoitetaan n. 20% ikäluokasta.

Oletpa tyttö tai poika
uskalla mukaan!

Tule yksin tai yhdessä kaverin kanssa.
Kirkko ei ole pelottava paikka, se on vaan talo ja se on täynnä toimintaa, jota haluamme sinulle järjestää. Sitä paitsi saat itse olla sitä suunnittelemassa, kannustavat Markku ja Maritta.

 

Maritta Kopsala 050 343 5086
s-posti
Markku Pispala 040 556 5863
s-posti

”On kohdattava tämän päivän todellisuus ja elettävä perheiden rinnalla arjessa”, sanoo nuorisotyönohjaaja Maritta Kopsala.

"Me työntekijät, kerhonohjaajat ja leiri-isoset pidetään huolta siitä, että kaikki toiminnassa mukana olevat lapset ovat hyväksyttyjä omana itsenään, ja että kaikilla on kivaa ja hyvä olla", sanoo n  uorisotyönohjaaja Markku Pispala.

 
© Nurmijärven seurakunta // KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä
Etusivulle Yhteystiedot Sivukartta Sivun alkuun Tulosta sivu