Hautaustoimi
Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat ylläpitävät yleisiä hautausmaita. Seurakunnan on osoitettava hautasija kaikille, joiden kotikunta on kuolinhetkellä seurakunnan alueella.
Hautaustoimilaki säätää, että kirkkoon kuulumisesta riippumatta hinta on kaikille kotikuntalaisille sama.
Hautapaikka
Yhdessä hautapaikassa voi olla yksi tai useampi hauta. Seurakunta luovuttaa hautapaikan kuolemantapauksen yhteydessä määräajaksi (25 vuotta), jonka päätyttyä hautapaikalle voi lunastaa lisää hallinta-aikaa.
Arkkuhautausalueelta luovutetaan pääsääntöisesti yksi hautapaikka, jossa on kaksi hautasijaa. Kaikki uudet hautapaikat ovat syvä- eli kerroshautaukseen (2,1m ja 1,5m) soveltuvia. Aikaisemmin luovutettuun hautaan voidaan haudata koskemattomuusajan päättymisen jälkeen uusi vainaja. Uuden hautauksen yhteydessä tarkistetaan aina hallinta-ajan riittävyys ja sitä jatketaan tarvittaessa.
Uurnahauta-alueelta luovutetaan yksi uurnahautapaikka kerrallaan, johon voidaan haudata yhteensä yhdeksän uurnaa.
Hautausmailla seurakunta kaivaa uurnalle haudan, jonka syvyys on 60 cm ja halkaisija n. 30 cm. Uurnan koon tulee olla seuraavissa rajoissa: korkeus enintään 40 cm ja suurin halkaisija enintään 29 cm. Jos käytössä on itse tehty, tai muu erikoisvalmisteinen uurna, siitä tulee ilmoittaa seurakunnan hautaustoimeen viimeistään viikkoa ennen hautauspäivää.
Uurna tulee aina olla valmistettu maatuvasta aineesta, jos se haudataan maahan.
Klaukkalan kirkon yhteydessä on uurnaholvi, jossa on noin 500 hautalokeroa. Hautalokeroihin mahtuu 1-2 uurnaa. Yhden uurnan lokeron koko on 29 cm x 38 cm x 29 cm (leveys x korkeus x syvyys). Kahden uurnan lokeron koko on 29cm x 38vm x 49cm. Uurnan tai uurnien tulee siis sopia edellä mainittuihin mittoihin. Uurnaholvin paikat ovat tarkoitettu vain nurmijärveläisille.
Mikäli hautaoikeuden haltija haluaa luopua hautaoikeudesta ennen hallinta-ajan päättymistä, sen voi luovuttaa seurakunnalle kirjallisella ilmoituksella. Hallinta-ajan päätyttyä hautaoikeus lakkaa ilman erillistä irtisanomista ja hauta palautuu seurakunnalle. Hautojen hallinta-ajoista ja hautaushinnoista saa tarkempia tietoja seurakuntatoimistosta.
Muistomerkki
Haudalle asetettavasta muistomerkistä vastaa hautaoikeuden haltija. Hautausmaalle asennettavien muistomerkkien hyväksymisestä vastaa seurakunnan puistopäällikkö, joka antaa myös lisätietoja erilaisista vaihtoehdoista.
Hyvä muistomerkki on persoonallinen ja kertoo haudatusta vainajasta. Muistomerkki, jonka teksti tai kuva katsotaan loukkaavaksi tai hautausmaan arvolle sopimattomaksi tai jonka asennustapa on omiaan aiheuttamaan vaaraa hautausmaalla kävijöille tai hautausmaan henkilökunnalle, voidaan seurakunnan päätöksellä joutua jopa poistamaan. Seurakunta voi myös kieltäytyä hoitamasta hautaa, jonka muistomerkki saattaa aiheuttaa vaaraa työntekijälle.
Muistomerkkien oikaisemisen toivotaan tapahtuvan hoitohaudoilla ennen 10. kesäkuuta alkavaa kesäkukkien istuttamista.
Viimeisen matkan leposija
Hautausmaat kertovat omasta ajastamme ja suhteestamme elämään - ja kuolemaan. Hautausmaat kertovat oman perheen, suvun, kylän ja kotikunnan historiaa. Sankarihautausmaat ja vapaussodan muistomerkit muistuttavat koko kansakunnan kohtalonhetkistä.
Hautausmaan rakenne kertoo perustamisensa aikaisista arvostuksista. Nurmijärvelläkin hautausmaan pienoisyhteisön rakenteet - suuret sukuhaudat ja yksittäiset kertahaudat - ovat samalla arvokas kertomus tuleville sukupolville. Samoin uudet arkku- ja uurnahauta-alueet, jossa rivit ovat suorassa ja kivet samaa standardia, kertovat jotain meidän elämästämme.
Tunnetun Nurmijärveläisen kansalliskirjailijan Aleksis Kiven (1834-1872) hautaa ei löydä Kirkonkylän hautausmaalta. Viimeiset aikansa hän asui veljensä luona ja hänet haudattiin Tuusulan vanhalle hautausmaalle.
Lisätietoa:
Puhelin: 044 422 0503
Sähköposti: hautaustoimi.nurmijarvi@evl.fi