Isoskoulutus

Isoset ovat olennainen osa rippikoulua. Niinpä isosia koulutetaan Nurmijärvelläkin joka vuosi. Rippikoulun käytyäsi sinullakin on mahdollisuus tulla koulutukseen ja toimia tulevilla ripareilla isosena. Vaikka tulet isoskoulutukseen, sinun ei ole pakko tulla isoseksi.

Syksystä 2012 alkaen isoskoulutus on ollut seurakunnassamme 1+1-vuotinen. Ensimmäinen vuosi on peruskoulutusta, jonka aikana harjoitellaan isosen perustaitoja. Toisen vuoden jatkokoulutuksessa syvenetään isoselle hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Molemmista koulutuksista saa oman erillisen todistuksen.

Mitä isoskoulutuksessa tehdään:

Koulutus koostuu noin joka toinen viikko olevista iltakokoontumisista tai viikonloppukoulutuksista, isoskoulutuspäivistä ja -leiristä sekä tapahtumista.

Isoskoulutuksessa muun muassa:

  • syvennetään rippikoulussa jo opittua
  • tutustutaan lähemmin kolmiyhteiseen Jumalaan
  • opetellaan ryhmän ohjaamisen taitoja
  • suunnitellaan ja toteutetaan iltaohjelmia
  • harjoitellaan hartauksien valmistelua ja pitämistä
  • pohditaan isosen roolia ja tehtäviä rippikoululeireillä sekä niiden ulkopuolella

Miten mukaan isoskoulutukseen?

Isoskoulutus alkaa aina sykyisin. Isoskoulutuksen alkamisesta tiedotetaan rippikoululeireillä ja syksyn alussa mm. näillä sivuilla ja paikallislehdissä. Isoskoulutukseen ovat tervetulleita kaikki rippikoulun käyneet nuoret.

Isoskoulutettaville tarjotaan mahdollisuutta suorittaa isoskoulutus perinteisen viikkokoulutuksen lisäksi harvemmin tapahtuvina viikonloppukoulutuksina. Viikkokoulutuksena tapahtuvaa isoskoulutusta järjestetään Rajamäellä joka toinen tiistai ja Nurmijärven kirkonkylällä joka toinen torstai. Klaukkalan osalta viikoittaista isoskoulutusta ei järjestetä vaan isoskoulutus tapahtuu viikonloppuisin. Syksyllä koulutuskertoja on kahtena lauantaina ja yhtenä sunnuntaina. Viikonloppuisoskoulutukseen osallistuvien on tärkeää osallistua kaikkiin kokoontumisiin niiden vähyyden takia.

Syksyn toiminta alkaa viikolla 36.

Uusien isosten koulutukseen ilmoittaudutaan sähköisesti täältä.
Vanhojen isosten koulutukseen ilmoittaudutaan täältä. Jos ilmoittauduit jo Syysmiitissä, käy silti linkin kautta täyttämässä tietosi myös sähköisesti. Jos ilmoittautuminen aiheuttaa ihmetyksiä ja harmaita hiuksia, kysy infoa nuorisotyönohjaajilta.

Syksyn koulutukset

Viikkokoulutus Nurmijärvellä
Seurakunnan nuorisotalolla (Pappilantie 1, Nurmijärvi)
Isoskoulutus - Torstaisin klo 18-20 14.9. , 28.9. , 12.10. , 26.10. , 9.11. , 23.11. ja 7.12.
Vanhojen isosten illat - Tiistaisin klo 18-20 (kerran kuussa)
Lisäinfo - Iiris Savolainen p. 050 320 7397, iiris.savolainen@evl.fi

Viikkokoulutus Rajamäellä
Nuorisotila Nurkalla (Paatruunantie 1, Rajamäki)
Isoskoulutus - Keskiviikkoisin klo 17-19 6.9. , 20.9. , 4.10. , 1.11. , 15.11. ja 29.11.
Vanhojen isosten illat - Tiistaisin klo 17-20 (kerran kuussa)
Lisäinfo - Riikka Hatakka p. 040 566 1475, riikka.hatakka@evl.fi 

Viikonloppuisoskoulutus Klaukkalassa klo 10-14
Klaukkalan kirkolla, nuorisotilalla (Ylitilantie 6, Klaukkala)
La 9.9. , La 11.11. , Su 3.12.
Lisäinfo - Tiina Ahonen p. 044 422 0538, tiina.o.ahonen@evl.fi


Isoskoulutuksen yhteiset jutut

Isoskoulutuspäivät ja -leirit ovat osa isoskoulutusta sekä uusille että vanhoille isosille.

Isoskoulutuspäivissä eli IKO-päivissä kokoontuvat yhteen kaikki Nurmijärven seurakunnan isoskoulutettavat ja isoset. Toiminnallisissa päivissä on isostaitoja kartuttavia rasteja, yhteistä äxöniä, musisointia ja hartautta sekä tietysti hyvää ruokaa ja seuraa. Kevään isoskoulutuspäivän korvaa lähiseurakuntien kanssa yhdessä järjestettävä Isorontti -isostapahtuma.

Mitäpä olisi isoskoulutus ilman isoskoulutusleirejä? Leirit ovat luonnollisesti olennainen osa pääasissa leirityössä toimivien isosten koulutusta. Leireillä paitsi päästään aidoissa olosuhteissa leirifiilikseen ja opitaan tärkeitä isostaitoja myös tutustutaan ja ryhmäydytään tehokkaasti sekä päästään makustelemaan sitä, millaista on olla isosena leirillä. Leirikirjeet lähetetään isosille ennen kutakin leiriä.

Isoskoulutusleirit

Vanhojen isosten leiri 27.-29.10.
Isosjuttuja viikonlopun ajan Sääksissä. Lysti kustantaa 20 euroa. Ilmoittaudu mukaan täältä.

Kevään isoskoulutusleiri uusille isosille järjestetään helmi-maaliskuussa.

IKO-päivä Klaukkalassa 7.10. klo 12-18
Isoskoulutuspäivä Klaukkalassa sekä uusille että vanhoille isosille. Ohjelmassa luvassa kanavia, yhteistä ohjelmaa ja murkinaa.

Bussit kuljettavat Klaukkalan kirkolle seuraavasti:
Rajamäeltä (Rajakaaren yläpiha) klo 11.30
Seurakuntakeskukselta klo 11.45

Isorontti -isoskoulutuspäivä
uusille isosille Mäntsälässä huhtikuussa.
Kevään isostelu jatkuu monen sadan isosen voimalla. Isorontissa on paikalla uusia isosia seitsemästä seurakunnasta. Sekavaa touhua! Päivä kuuluu uusien isosten koulutukseen.