Uutislistaukseen

Kookkaat marjakuuset pois kirkon seinustalta

Nurmijärven kirkon seinustalta poistettiin tiistaina kookkaiksi kasvaneet marjakuuset. "Puut olivat kasvaneet ylisuuriksi", toteaa puistopäällikkö Marko Pesu.
2706859_Kirkon marjakuuset pois_L.jpg

Puiden oksat ulottuivat seinään asti, pitivät yllä kosteutta ja lahottivat seinää. Puut olivat paikoin neljän metrin korkuisia. Tilalle istutetaan nurmikko.

"Näin kaunis kirkko tulee paremmin näkyviin", kertoo Marko Pesu.

Seinät huoltokorjataan lähivuosina, jonka jälkeen katsotaan, istutetaanko kirkon sisäpihalle jotain lisää.

Sisäpiha sai nykyisen muotonsa kirkon peruskorjauksen yhteydessä 1990-luvun alussa.

 

2015-06-23 11:32:20.0