Toistemme suojissa

Kulmakivi on tärkeä osa rakennusta. Kahden seinän yhtymäkohdassa sijaitseva kivi pitää rakennusta pystyssä sitoen seiniä toisiinsa. Puhutaan siis varsin oleellisista asioista. Parisuhteen, aikuiselämämme erityislaatuisen tunnesuhteen ”kulmakivinä” voidaan nähdä kolme keskeistä elementtiä.

Saatavilla oleminen kumppanille, kun hän sitä tarvitsee. Kummankin on mahdollista jakaa syvimpiä tuntojaan- arkipuheen lisäksi- ja kumppaniin on luontevan helppoa saada tunneyhteys. Kumppanin huomion saa herkästi kiinnitetyksi eikä oma olo ole yksinäinen tai ulkopuolinen parisuhteessa. Ehkä voi tutkia itseäänkin? Miten herkästi kumppani saa tunneyhteyden minuun, osoitanko hänen olevan se tärkein? Arjen hektisyyden ja täyteläisyyden keskellä moni saattaa kokea ahdinkoa- ”ei ehdi, ei jaksa”. Pienet eleet ja viestit ovat merkittäviä. Katse puhuvaan kumppaniin, omien puuhien rauhoittaminen hetkeksi (kotityöt harvoin karkaavat) ja avoin, utelias mieli. Mitä haluat jakaa juuri tässä?

Jos tarvitsee yhteyden kumppaniinsa tai kaipaa lohdutusta, voiko luottaa hänen olevan siinä? Vastaanottavuus merkitsee reagointia kumppanin tarpeisiin ja kokemusta siitä, että omaan kumppaniin voi turvautua silloinkin kun on epävarma tai ahdingossa. Jos voi luottaa siihen, että kumppanit ottavat vastaan toisensa tarpeineen silloinkin, kun ollaan eri mieltä tai toinen toisiaan on vaikeaa ymmärtää, kokemus turvallisesta tunneyhteydestä usein vahvistuu.

Yhteys tai toisin sanoin emotionaalinen läsnäolo voi tuntua pitkinä ja lämpiminä katseina kumppaniin. Sellaisina, joita ei samalla lailla luoda muihin ihmisiin. Kosketuksina, joita kumppani saa enemmän tai erilailla kuin muut. Ehkäpä lämpimänä läikähdyksenä sisimmässä kun kumpikin puuhastelee omiaan lähellä toista. Erossa ollessakin voi luottaa siihen, että kumppanin kanssa on erityinen yhteys. Pelot ja ilot voi jakaa.  Rakkaus voi kasvaa ja kukoistaa turvallisuuden suojissa. Minä olen minä ja sinä olet sinä, kaksi erillistä yhdessä. Kumppanilla on jotain sellaista, jota elämässäni ei olisi ilman häntä. Voisiko siitä kokea rikastuvansa, uudistuvansa ja tulevansa ravituksi?

Päivi Vuolle

Perheneuvoja

  

 

 

Hyvän huomaamisesta                 

Koska viimeksi sait positiivista palautetta kumppaniltasi entä koska itse annoit hänen tekemistä pienistä arjen töistä, huomioimisista tai yhteisistä mukavista hetkistä? Kiitos ruuasta, kiva kun huolehdit lapsista ja sain käydä kaverin kanssa lenkillä, oli mukavaa käydä ulkona yhdessä ….

Vuorovaikutuksemme keskittyy helposti puutteisiin, epäkohtiin, joita kotona huomaamme tai asioihin, jotka eivät mene kuten toivomme. Tällainen saa aikaan helposti negatiivisen kierteen, joka alkaa pikkuhiljaa kaivamaan maata suhteen alta. Sen sijaan, että kerromme toiselle kuinka hän ei ota minua huomioon, on puhumaton, laiska, ei osallistu kotitöihin tai seksi ei suju, voisimme miettiä, miten itse voisimme alkaa luoda positiivista ilmapiiriä kotiin. Jos tulet siihen tulokseen että positiivinen vuorovaikutus olisi asia jonka puolesta kannattaisi nähdä vaivaa siitä on hyvä kertoa toiselle – ei toista syyttäen ja latistaen ”minä kyllä yritän mutta sinä vain jatkat samaa vanhaa...” vaan ”voitaisko yhdessä aloittaa hyvien asioiden sanominen ääneen toisillemme”.

Toiselle tästä muutoksesta kertominen ja asiasta puhuminen on tärkeää. Jos vain itse alamme tehdä asioita toisin ja oletamme että toinen huomaa muutoksen positiivisesta palautteesta, voi käydä niin että toinen ei älyä muutostamme ja turhaudumme toisen tilanteeseen. Asioista puhuminen ja yhteisen tietoisuuden luominen on tärkeää.

Tarkoitus ei ole papukaijanomaisesti hokea ”kiitos kiitos”, vaan kerran -pari päivässä huomata toisen osallisuus kotona tapahtuviin asioihin. Ja jos oikein haluaa buustata tätä, niin voi opetella huomaamaan sen kun toinen kiittää ja sanoa vaikka että ”kiva kun huomasit”. Silloin ollaan yhteisen hyvän äärellä.

Asiat, joista huomioimme toista, täytyy olla totta, meidän täytyy seistä sanojemme takana. Jos sanottu palaute on sarkastista, ilkeämielistä tai keksittyä sen vaikutus on latistava, ja sellaisesta poisopettelu on tärkeä oma asiansa. Tärkeää on myös muistaa, että muutos ei aina tapahdu hetkessä. Takapakkeja tulee, mutta niiden ei saa antaa lannistaa – uutta matoa koukkuun ja uusia positiivisia huomioita ääneen sanottuna toiselle. Tästä on myös hyvä puhua yhdessä – ei luovuteta.

Kun sitten käy niin että annamme ja jossain kohdassa saamme positiivista palautetta ja kannustusta, sen huomaaminen ja ääneen sanominen ”mukava, kun huomasit” vahvistaa palautteen voimaa ja kannustaa toista tekemään uudestaan pieniä arjen tekoja. Kohta saatamme huomata että asiat, jotka toisessa ärsyttivät aikaisemmin ovat pienentyneet ja tarve niistä huomauttamiseen vähentynyt. Positiivisen kehän ainekset alkavat olla kasassa.

Lauri Anttila                                                                                                                                                                                                                                                    johtava perheneuvoja                                                                                                                                                                                                                                      kuva (mies ja nainen katsovat toisiaan): Pixapay

Joulurauhaa                            

”Onkos teillä jo jokavuotinen jouluriita riidelty?” kysyi nykyinen emerituspiispa Eero Huovinen Helsingin tuomikirkossa jouluaattona kauan sitten. Kirkkokansa naurahti ja niin minäkin, niin tutulta se kuulosti. Lausahduksessa oli jotain inhimillistä ja armahtavaa. Ihmiset kun tuppaavat väsyneinä ja kiireisinä herkästi riitelemään. Joulun alla voi monella olla pinna kireällä ja kun pinna on kireällä, tunnelma muuttuu hetkessä kireäksi. Joulun aika on monelle suurta suorittamisen aikaa, kun joulukiireet kaappaavat mielen ja pitäisi ehtiä vaikka mitä yli-inhimillistä. Etenkin lapsiperhearjen keskellä voi tuntua, etteivät rahkeet riitä kaikkeen. Mutta pitääkö kaiken olla valmista, ennen kuin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä mieli? Ja onko kaikki tehtävä itse ja voisiko vähemmän olla enemmän?

Miltähän tuntuisi, jos suhtautuisimme jouluun hieman armahtavammin ja leppoistaisimme perhe-elämäämme tinkimällä vaatimuksista. Ainakaan somen epätodellista kiiltokuvaelämää ei kannata ottaa standardiksi. Olympialiikkeen motto ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” on kuristava ohjenuora elämään. Maapallommekin ja mielenterveytemme on tästä ylikiihdytyksestä kärsinyt. Radikaalin rohkea teko olisikin ”vähemmän, hitaammin, kohtuullisemmin”. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta kun siihen suuntaan toimii, on joulunkin tunnelma varmasti rauhaisampi.

Voit kokeilla: Purista käsi nyrkkiin – sitten vapauta ja rentouta käsi ihan löysäksi, huomaatko eron? Sama pätee mieleen, voimme puristaa ja puskea äärirajoille tai sitten höllentää. Se vaatii ehkä epämukavuusalueelle menoa, sen sietämistä, ettei kaiken tarvitse olla tiptop. Mikä olisi nyt tärkeämpää. Yhdessäolo ja rakkaus? Joulun lapsen sanomakin voi kuulua vielä kauniimmin, kun uskaltaa olla vaan ja hengittää. Ehkä leppoistamalla ne jouluriidatkin vihdoin hälvenevät.

Joulurauhaa kaikille toivottaen

Elina Mäenpää

Perheneuvoja, Nurmijärven seurakunta                                                                                                                                                                                    kuva: Gratisography

Paha olo - ehkä molemmilla - kuinka olla ja mitä tehdä                    

Joskus parisuhteessa saattaa käydä niin että minulle tulee paha mieli. Koen että minua on loukattu, koen turhautumista, pettymystä ja ettei minua arvosteta. Tällöin näistä tunteista ja niihin johtaneista tapahtumista olisi tärkeä päästä puhumaan kumppanin kanssa, miellään rauhassa ja kunniottavassa ilmapiirissä niin että tulisimme kuulluksi ajatuksiemme ja tunteidemme kanssa. Aina nämä tilanteet eivät kuitenkaan mene niin kuin ihannemaailmassa menisivät.

Jos tällaiset kokemukset, joissa emme tule kuulluksi toistuvat, on vaarana että emme enää ota mieltämme pahoittaneita asioita puheeksi vaan pidämme ne sisällämme. Paha olo sisällämme kasvaa. Jos asioista ja tunteista puhumattomuus jatkuu voi olla että toisellakin alkaa olla paha olo, josta myös saattaa olla hänen vaikea kertoa.

Joskus kun tällaista pahan olo kierrettä koitetaan purkaa tilanne meneekin toisen syyttelyksi - ”sinä teit silloin ….”, ”itse aloitit tämän ensin sanomalla” tai ”mitä sinä tuollaisesta otat itseesi, itsehän toimit paljon pahemmin kun….”. Yritys purkaa tilanne johtaakin syyttelyyn ja puolustautumiseen toisen syytöksiltä.

Usein saattaa olla niin että vaikka kumpikin yrittää parhaansa keskusteluissa, niin tunteet alkavat viedä ja keskustelu menee jumiin. Kuinka tällaisesta vaikeasta tilanteesta voisi päästä ulos?

Voisiko ajatella (mieluiten molemmat siis) että

- tuolla toisellakin saattaa olla paha olo

- en tule kuulluksi mutta ei taida tuo toinenkaan tulla

- en löydä oikeita sanoja mutta ei taida tuo toinenkaan löytää

- jos minä kuulen toisen puheen vain syytöksenä, vähättelynä ja puolustautumisena niin voi olla että hän kokee saman suuntaista

- se miten tulkitsemme toisen puheita – usein negatiiviset tulkinnat – on molempien huono tapa

- ettei kilpailtaisi siitä kummalla on kurjempi olo silloin kun molemmilla on

- huutaminen ja vihaisena oleminen on kyllä  tunteen ilmaisua mutta sen vastaanottaminen on usein todella vaikeaa ja saa aikaan torjuntaa tai vastahyökkäyksiä, lisäksi silloin jää useimmiten huutamisen aihauttanut tunne ja tilanne vastaanottajalta tavoittamatta. Se että sanomme ” minulla on paha olla, olen loukkaantunut” saataisi avata toisenlaisia reittejä pahan olon purkautumiseen.

Jos tällaista huomaa niin eteneminen tapahtuu usein pienin askelin välillä onnistuen ja välillä ei, tärkeää on suunta parempaan ja omien tunteiden tunnistamiseen, siitä päästään jossain vaiheessa myös toisen tunteiden hyväksymiseen.

Jos oikein meinaa mennä riitelyksi ja tai ahdistaa niin silloin kannattaa sopia aikalisästä tilanteen rauhoittamiseksi tai hakea tilanteeseen ulkopuolista keskusteluapua.

Lauri Anttila

Johtava perheneuvoja

Nurmijärven seurakunta

Kuva: Pixabay

 

Kuinka puhua ja kuunnella parisuhteessa?                

”Puhu niin, että toinen haluaa kuunnella. Kuuntele siten, että toinen haluaa puhua”, on viisaasti kannustettu.

Äkkiseltään kannustus puhua ja kuunnella parisuhteessa voi tuntua varsin yksinkertaiselle. Puhuja puhuu. Kuuntelija kuuntelee. Jatkuvastihan sitä arjessa suu käy-juttua piisaa. Kyllähän siinä kaiken keskellä tulee jotain kumppanin puheestakin kuultua. Jostain hän eilisiltanakin aloitti juttelemaan, mitähän se nyt olikaan? En kyllä muista.

Puhumisen ja kuuntelemisen taidot tulevat haastetuiksi parisuhteessa. Tarvitsemme niin ikään arkipuhetta, ”niitä näitä”-jutustelua kumppanin kanssa kuin syvempää tunnepuhettakin. Säännöllisin väliajoin on hyvä kysäistä kumppanilta mitä meille pariskuntana kuuluu, mitä suhteemme tarvitsee ja kaipaa? Mitä vaikeampi ja haavoittumiselle alttiimpi keskustelun aihe on kyseessä sitä suurempi voi olla myös puheeksi ottamisen kynnys.

Houkuttelemmeko puhuessamme kumppania kuuntelemaan? On nimittäin houkuttelevampaa ja helpompaa kuunnella, jos kumppani kertoo toiveistaan ja ajatuksistaan syyttelemättä, arvostelematta tai vähättelemättä. Tuolloin emme ehkä muutu niin varuillaan oleviksi, jähmettyneiksi tai takaisin hyökkääviksi – kun ei tarvitsekaan puolustautua. Puhuminen omasta kokemuksesta; ”Minusta tuntuu tältä” tai ”Itse koen näin” lisää parhaimmillaan pariskunnan yhteyttä ja edistää tutustumista toiseen. Kumppani ajattelee ja kokee varsin eri lailla kuin minä- mutta sitähän erilaisuus juuri on. Kumppanin kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä- eri mieltä oleminen ei ole hyökkäys. Vuoropuhelun tarkoituksena ei ole voittaa /päihittää toista vaan jakaa ajatuksia, kuulumisia ja tunteita. Mieleeni on jäänyt elämään lausahdus: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi jää yksin kannettavaksi”.

Ärsykkeitä tulvivan arjen keskellä voi olla haastavaa asettua kuuntelemaan toista. Pysähtyminen kuuntelemaan on kuitenkin tärkeää tehdä, jotta yhteys pysyy auki. Kun kumppani keskittyy kertomaan asiaansa mahdollisimman ymmärrettävästi, kuuntelijan osa helpottuu ja muuttunee ehkä mielekkäämmäksi.

Vaikeita asioita ei kannata ottaa puheeksi kiihtyneenä, vaan rauhoittaa itseään ensin- vaikkapa hengittelemällä hetki itsekseen, tekemällä pieni kävely, juomalla lasi vettä- mikä sinulle voisi olla toimiva keino rauhoittua? Keskusteluyhteyden jumiutuessa parisuhteeseen tulee usein kipua ja pahoinvointia, jonka kanssa ei kannata jäädä yksin. Keskusteluapua on tarjolla muun muassa perheasiain neuvottelukeskuksessa. Ulkopuolisen ammattilaisen kanssa voi olla hyödyllistä tutkia omaa ”siivuaan” parisuhteesta- osallisuutta ja vastuuta.

Päivi Vuolle    

Perheneuvoja, Nurmijärven seurakunta

Kestävän parisuhteen salaisuus                         

Parisuhteessa kyky kohdistaa valonheitin hyvään ja toisen jaloihin puoliin ikävien ja ärsyttävien puolien sijaan, on lähes yli-inhimillinen taito, varsinkin silloin kun suhteessa on hankalaa ja tekisi mieli juuttua huomaamaan vain asiat, jotka ovat pielessä. Meissä kaikissa on sekä ylhäisiä että alhaisia piirteitä. Iso kysymys onkin, voimmeko yhdistää hyvän ja pahan ja hyväksyä sen, että hyvä ja paha mahtuvat samaan henkilöön, myös itseemme.

Mitä kannattaa välttää, jos haluamme parisuhteemme kestävän? Professori John Gottman kollegoineen on tutkinut pitkään, mitkä asiat ennustavat eroa. Gottman väitti pystyvänsä ennustamaan eroon päätyvät parit 91 prosentin tarkkuudella tarkkailemalla heidän vuorovaikutustaan ja erityisesti ristiriitatilanteita. Eroon päätyivät ne parit, jotka turvautuivat ”neljään tuomiopäivän ratsastajaan eli johonkin seuraavista haitallisista tavoista: 1) jatkuva kritiikki 2) jatkuva puolustautuminen/ puolustuskannalla olo ja selittely 3) vaikeneminen/vetäytyminen ja siten yhteistyöstä kieltäytyminen 4) ivallisuus ja halveksunta. Itse asiassa halveksunta oli näistä kaikkein vahvin eron ennusmerkki ja se näkyy usein sanattomastikin, eleissä ja ilmeissä. Vakava signaali on myös se, ettei kumpikaan puoliso jaksanut tehdä aloitteita rauhanneuvotteluihin.

No, miten sitten kannattaisi toimia parisuhteessa? Rauhoittuminen kiistojen keskellä lienee olennaista, samoin kuin arvostavan ilmapiirin rakentaminen pitkäjänteisesti. Rakkausprofessori Kaarina Määttä on tutkinut kukoistavia ja kestäviä rakkaussuhteita. Hänen mukaansa parisuhdetta auttaa kestämään ainakin seuraavanlaiset asiat: Sitoutuminen päätökseen rakastaa, arjen arvostaminen, toisen ilahduttaminen, toisen sekä itsensä arvostaminen, puhumisen ja kuuntelemisen taidot, kyky selvittää ristiriitoja sekä toisen erilaisuuden ja muuttumisen hyväksyminen. Itse ajattelen, että onnellisen parisuhteen keskeisiä kysymyksiä ovat: Osataanko ottaa toisen huomioon? Kyetäänkö näkemään miten oma toiminta vaikuttaa parisuhteeseen? Pystytäänkö ottamaan vastuuta suhteesta ja omasta osuudestamme siinä? Onnea matkaan!

Elina Mäenpää

Perheneuvoja, Nurmijärven seurakunta

-----------------------------------------------------

Tunteista puhumisen helppous ja vaikeus OSA 2 - toisen tunteiden kanssa oleminen

 Edellisessä osassa puhuttiin omien tunteiden tunnistamisesta ja niiden ilmaisusta. Jatkamme siitä. Eli nyt olemme kertoneet toiselle miltä minusta tuntuu: ”Olen loukkaantunut...” Sen sijaan, että vain suuttuisimme, syyllistäisimme tai alkaisimme mököttää. Parisuhteen vuorovaikutuksessa lähestymme nyt puoliväliä. Puolivälissä kysymys on, kuinka toinen ottaa tunteemme ilmaisun vastaan. Sekään ei aina ole helppoa.

Usein saattaa käydä, että ilmaistaessani tunteen  ”tuo mitä sanoit/teit loukkaa minua ja minulle tulee siitä paha mieli” saa aikaan toisessa reaktion ”mitä sinä noin pienestä..” tai ”mitä tuosta, itsekin silloin teit ...” tai jotain muuta puolustelevaa, hyökkäävää tai vähättelevää. Tällöin meille tulee tunne, ettei toinen kunnioita minua ja tunteitani vaan hyökkää minua ja tunnettani vastaan. Tällainen vastatunne syntyy toiselle usein silmänräpäyksessä ennen kuin hän ehtii siihen reagoida. Jos näin käy toistuvasta, saatamme alkaa vetäytyä kuoreemme tai menettää malttimme, jolloin alkuperäistä loukkaantumista on enää vaikea palata käsittelemään. Riita on valmis.

Kun siis toinen on kertonut pahoittaneensa mielensä jostain, niin kumppanin olisi tärkeä osata sanoa: ”Kerro lisää”. Eli koitetaan asettua rinnalle ymmärtämään ja hyväksymään toisen tunnetta ja kokemusta. Tämä voi olla vaikeaa mutta yhtä totta kuin oma tunteemme on meille, on toisen tunne toiselle.

Joskus joudumme kovastikin jumppaamaan toisen tunteen hyväksymisen kanssa – ” kuinka voit kokea tai tuntea siitä asiasta noin…” Mutta niin vain toinen voi kokea. Vastakkainasettelusta on siirryttävä rinnalla oloon. Eli siis opettelemme ottamaan toisen tunteen tosissamme hänen omana okemuksenaan. Sanomalla vaikkapa ”kerro lisää” osoitamme kunnioittavamme hänen kokemustaan ja olevamme kiinnostuneita hänestä.

Alla listaus muutamasta asiasta, joita voisi yhdessä käydä läpi. Sitä läpikäydessä on tärkeä pohtia omaa toimintaa, joka kaipaa kehittämistä (mihin voi olla vaikea suostua). Ei pidä etsiä toisen toiminnasta puutteita tai haitallisia toimintamalleja (mikä usein on helppoa).

1) Molemmat tiedostavat ja ymmärtävät heidän riitelyn kuvion, eli miten se etenee, ja että molempien pitää kiinnittää huomiota omaan olemiseensa ja sanomisiinsa. Etukäteen voidaan sopia, että kiinnitetään huomiota erityisesti omaan toimintaan,

2) Tunteen ilmaisija koittaa ilmaista tunnettaan ja sen syytä mahdollisimman selkeästi.

3) Vastaanottava osapuoli ei tuomitse eikä väheksy, vaan pyrkii ottamaan toisen ilmaiseman tunteen tosissaan ja kysymään lisää/keskustelemaan asiasta.

4) Sovitaan vuorot. Koska molempien tunteita ja kokemuksia ei voida yhtäaikaa käydä läpi, pitää sopia, että tilanteen tullessa päälle ensin käydään läpi toisen tunteet – toinen laittaa tunteensa tietoisesti hetkeksi ”hyllylle” ja keskittyy kuuntelemaan toista. Kun hänen kokemuksensa on käyty läpi, sovitaan osien vaihdosta. Nyt toinen kuuntelee ja toinen kertoo. Mahdotonta? Voi aluksi tuntua siltä, mutta harjoittelemalla päästään kohti tavoitetta.

5) Koska asiat eivät yleensä mene kerralla maaliin, tulee tässäkin  usein epäonnistumisia. Siksi olisi tärkeä arvioida tilannetta jälkiviisauden kautta. Mitä edellisessä riidassa tapahtui, kun emme onnistuneet keskustelemaan tunteista? Ja ennen kaikkea, mitä en itse osannut tehdä siinä toisin? Kuinka voisin opetella hillitsemään itseäni ja tunteitani ja alkaa kuunnella toista paremmin?

Kysymys on siis paljolti siitä, pystymmekö kääntämään keskustelun syyttämisestä ja väheksymisestä kuuntelemiseen.

Lauri Anttila

Johtava perheneuvoja

Nurmijärven seurakunta

 

 

Tunteista puhumisen helppous ja vaikeus   OSA 1 

 

Omat tunteet

Kirjoitan tunteista ja niiden ilmaisun opettelemisesta. Aihe on tärkeä ja samalla huomaan miten vaikeaa aiheesta on alkaa kirjoittamaan. Missä järjestyksessä tunteisiin liittyvistä tunteista, kokemuksista, sanoista ja asioista olisi hyvä kirjoittaa? Sama vaikeus on helposti kun alkaa puhumaan tunteista – mitä sanoa ensin ja mitä sanoja käyttää, osaanko edes sanoa tai kirjoittaa siitä mitä sisälläni liikkuu. Silti kirjoitan ja toivon lukijoilta halua ymmärtää.

Koska me kaikki ihmiset olemme niin erilaisia niin me sanomme, ymmärrämme, koemme ja tunnemme asiat hyvin eri lailla. Se mikä yhdelle on tämän hetkinen tunne ja kokemus, voi toiselle olla käsittämätöntä tai jopa tuntua pahalta, yhdentekevältä tai myös helpottavalta. Toisen kokemusta tai reaktiota emme voi etukäteen tietää, ja usein oletuksemme toisen reaktioista ja tuntemuksista meneekin pieleen.

Aina emme ilmaise esimerkiksi pettymyksen tai loukatuksi tulemisen tunnetta sanoittamalla sitä, vaan saatamme vaikkapa suuttua tai aloittaa mykkäkoulun. Silloin toisen, joka saattaa olla osallisena tuon tunteen syntymiseen, on vaikeaa tietää tai ymmärtää mitä meissä tapahtuu ja miksi. Usein kun toinen ei tiedä mitä meissä tapahtuu tai mitä tunnemme, hän olettaa ja tulkitsee sen oman kokemusmaailmansa kautta ja toimii sen mukaan. Yleensä silloin koemme tulevamme väärinymmärretyiksi. Näistä tilanteista alkaa usein myös väittely. Väitellään siitä mitä toinen sanoo ja toinen kokee, mikä useinkaan ei lisää ymmärrystä vaan tuottaa väärinymmärrystä molemminpuolin. Varsinkin kun asian pihvi eli alkuperäiset tunteet ovat jääneet ilmaisematta tai ymmärretty toisen taholta väärin.

Tunteista puhuttaessa ja niitä tuntiessa olisi hyvä opetella erottamaan toisistaan tunteen tunteminen ja tunteen ilmaiseminen. Usein tunnemme ”jonkin olon” ja ilmaisemme sen ärähtämällä tai muuten nopeasti reagoimalla – tähän menee aikaa millisekunti ja tunne jää tunnistamatta mutta ärähdys tai muu nopea reagointi aikaan saa usein kumppanissa aikaan jonkin tunnereaktion ja sopan ainekset alkavat olemaan kasassa.

Yksi tapa koittaa tehdä itseä ymmärretyksi parisuhteessa on opetella seuraavanlainen järjestys tunteiden ilmaisussa, muitakin tapoja ja järjestyksiä varmasti on mutta tässä yksi.

- huomaamaan, kun minussa nousee jokin olo tai tunne (ärsytys, levottomuus, pettymys, ...)

- tunnistamaan tuo olo joksikin tunteeksi

- antamaan tunteelle nimi

- tuntemaan tuota tunnetta, esimerkiksi ”tältä tuntuu olla loukkaantunut”, ilman että tarvitsee pelätä sitä tunnetta

- ilmaisemaan tuo tunne esimerkiksi ”olen loukkaantunut koska minulle tuli tuosta mitä sanoit/teit olo että ...”

– ei myöskään tulisi olla estettä tai pelkoa toisen taholta ilmaista tuota tunnetta

Harjoitteluun voi kulua joillekin ihmisille enemmän aikaa kuin toisilta, kuukausi voi olla lyhyt aika tässä.  Jälkiviisaus on tätä opetellessa tärkeä väline itsessä tapahtuvan havainnoinnissa. Voi olla, että jälkikäteen huomaamme jossain tilanteessa reagointimme takana olleen tilanteen tai tapahtuman mikä aikaansai meissä tunteen, johon vain reagoimme ehtimättä sitä tunnistaa ja sanoittaa. Tätä olisi tärkeä pohtia kuinka voisi toimia toisin seuraavalla kerralla.

Lauri Anttila

johtava perheneuvoja

Kuva: Pixapay

  Pienten eleiden voima          

”Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle?”, filosofi Esa Saarinen on kysynyt. Kysymystä lienee syytä  säännöllisesti kysyä itseltään. Kotikynnyksen yli astuessa, oman perheenjäsenen kohdatessaan. Usein saatamme havahtua pinnalla olevien, vaikeasti hallittavien tunteiden kaatuvan puolison tai lasten niskaan. Se, mikä on ollut alun perin oma tunnetilani muuttuukin läheisen tunnetilaksi. Oma ja toisen sekoittuvat keskenään. Kumpi oli ensin kiukkuinen tai ahdistunut? Vaikea sanoa, kun ”tunnetartunta” on tapahtunut. Ehkäpä olisikin ollut viisasta hengitellä hetki autossa siirtyessä työpäivän jälkeen kotiovesta sisään. Tekemisteni, sanojeni ja eleitteni vaikutuksesta toisessa ihmisessä tapahtuu- ilahtumista, pettymistä, vihastumista, surua, pelkoa, tyytyväisyyttä. Viisas kysymys on ; Tuottavatko omat tekoni parisuhteessani hyvää?

Moni pari harmittelee, miten vähän parisuhdeaikaa heillä onkaan. Arki tuntuu liian täyteläiseltä. Vähättelemättä häiriöttömien hetkien tarvetta puolison seurassa parisuhde-aika käsitteenä tarvinnee välillä uudelleenmäärittelyä. Mitä juuri tässä hetkessä tapahtuu? Voisiko ajatella, että parisuhdeaika on nyt. Hakeudunko tai tulenko katsekontaktiin puolison kanssa? Halaanko? Pyydänkö anteeksi? Tarjoudunko viemään koiran ulos tai lapsen harrastukseen? Miten tervehdin kumppania? Kaadanko kahvia hänellekin?

”Puhu niin, että toinen haluaa kuunnella. Kuuntele siten, että toinen haluaa puhua”, on viisas nyrkkisääntö.  Pieni muuttuu usein suureksi kun tulemme kohdatuiksi. Arvostatko ja rakastatko minua? Tätä kysymme arjen keskellä suhteessamme kumppaniin -sekä sisimmässämme että ääneen.  Käsillä olevat kolme minuuttia voivat tarjota yhteyttä: Kumppaneiden pysähtyminen hetkeksi toistensa puoleen kääntyen. Perheneuvonnassa pohditaan päivittäin tapoja rakentaa yhteyttä oman kumppanin kanssa. Mitä tarvitset tunteaksesi itsesi rakastetuksi- miten toivoisit tulevasi huomioiduksi? Omista kokemuksistaan ja tarpeistaan voi oppia kertomaan kumppanille arvostelematta tai mitätöimättä.

Pienten eleiden arkea viljellen,

Päivi Vuolle

Perheneuvoja/Nurmijärven perheasiain neuvottelukeskus                                                                                                                                                                                        psyk. sairaanhoitaja, työnohjaaja

Kuva: Pixabay

 

Voiko luottamus palautua uskottomuuden jälkeen? 

Uskottomuus on yleinen tulosyy perheneuvonnassa. Pettymyksen syvyys uskottomuudessa tekee työskentelystä usein raskasta, koska luottamuksen rakentaminen on hidasta. Mahdollista luottamuksen rakentaminen toki on, jos molemmilla on siihen aitoa halua ja voimia. Jotta tuo haava paranisi, on ehkä hyvä ymmärtää muutamia seikkoja kriisin luonteesta.

Ensinnäkin monen on vaikea ymmärtää tunnehaavan syvyyttä ja traumaattista luonnetta ja sitä, kuinka kipeitä seurauksia pettämisestä voi olla molemmille osapuolille. Uskottomuudesta väitöskirjan tehnyt Annikki Kaikkonen kuvaa, kuinka uskottomuudessa kolme elämän perusolettamusta järkkyy: 1. Kumppanini on hyvä ja tarkoittaa hyvää. 2. Maailmani on mielekäs, looginen ja hyvä. 3. Olen arvokas ja hyvä ihminen. Yleinen kokemus on, että tutusta ihmisestä on tullut muukalainen petoksen paljastuttua. Suhteen turvallisuus on järkkynyt pahemman kerran.

Pelkkä aika tai älyllinen käsittely ei tätä parisuhteen haavaa paranna. Tarvitaan hoitavia ja korjaavia keskusteluja, joissa tunneviestit ovat olennaisia. Näissä keskusteluissa uskoton kykenee pyytämään aidosti anteeksi ja ottamaan vastuuta omasta teostaan puolustelematta ja selittelemättä. Pettäneeksi tulleelta odotetaan myös kykyä kuulla toisen haavoittuvia tunteita ja tunteenpurkauksia. Pelkkä maneerimainen anteeksipyyntö ei riitä, vaan on hyvä pystyä eläytymään toisen tuskaan. Tietenkin pettämisen täytyy konkreettisesti loppua toiminnan tasolla. Jos se toistuu, haava vain syvenee.

Petetyksi tulleen tulee myös päättää, haluaako hän antaa anteeksi ja antaako toiselle mahdollisuuden korjata virheensä. Samoin hänen tulee tietää riittävällä tasolla pettämisen mittasuhteet eli se, mitä hän antaa anteeksi. Liian yksityiskohtaiselta tiedolta kannattaa itseään kuitenkin varjella, sillä se yleensä vain haittaa tunnehaavan paranemista, koska nämä mielikuvat ylläpitävät traumaattista muistoa.

Sanotaan, ettei parisuhteessa tule jakaa elinkautisia ja se on ihan totta. Molemmilta osapuolilta vaaditaan myös kykyä säädellä tunteitaan, sillä pettäminen vie ihmiset tunteiden vuoristoradalle. Uskottomuus ei aina kumpua huonosta parisuhteesta, varsin usein pettämisen syy voi liittyä uskottomaan itseensä, henkilökohtaisiin vaikeuksiin, esimerkiksi siihen, ettei kykene ilmaisemaan joitain kadoksissa ollutta puolta itsestään. Luottamuksen rakentaminen on joka tapauksessa aaltoliikettä. Haavoja on kuitenkin mahdollista hoitaa ja tukea siihen saa meiltä perheneuvonnasta.

Elina Mäenpää

Perheneuvoja, pari-ja perhepsykoterapeutti                                                                                                                                                                                                  Kuva: Pixabay

Lisää teemasta voit kuunnella kirkon perheneuvojien, Paula Ruotsalaisen ja Juha Petterssonin podcastista:  https://podtail.com/fi/podcast/suhde-klinikalla/uskottomuus/ 

Onko meillä hyvää tahtoa?                   

 

 

Parisuhde koostuu monenlaisista asioista ja osista, jotka vaikuttavat siihen kuinka tyytyväisiksi koemme suhteessa olon. Useimmat näistä muuttuvat pikkuhiljaa ajan myötä johonkin suuntaan joko tietoisen työskentelyn tuloksena tai muuten vaan. Yhtä näistä parisuhteen osista voisi kutsua vaikka hyväksi tahdoksi.

Hyvän tahdon kokeminen suhteessa itseen ja toiseen varmaankin vaihtelee tilanteen ja ajan mukana ja useimmiten sitä emme edes ajattele, pidämme sitä ehkä itsestään selvyytenä tai vain koemme asiat helppoina tai vaikeina. Jos kuitenkin huomaamme ajatella asioita myös hyvän tahdon kautta, voimme löytää jotain uutta ja hyvää.

Voisi olla tärkeä pysähtyä välillä pohtimaan olemmeko armollisia ja hyväntahtoisia itse sekä kumppaniamme kohtaan. Onko minulla hyvää tahtoa tuota toista kohtaan? Jos on, niin ilmaisenko sitä niin että hän ymmärtää ja kokee sen elävästi?

Entä koemmeko, että hänellä on hyvä tahto minua kohtaan? Jos koemme näin, niin kerrommeko tästä ihanuudesta hänelle? Entä jos emme aina tai useinkaan koe sitä - voiko siitä puhua ilman että keskustelusta tulee kilpailu ja valtataistelu kuka tekee ja ei tee mitä tässä parisuhteessa?

Entä vaihteleeko oma oloni hyvän tahdon suhteen ja jos vaihtelee huomaammeko, mitkä asiat siihen vaikuttaa ja voimmeko keskustella asiasta yhdessä?

Hyvään tahtoon puolin ja toisin vaikuttaa, koemmeko voivamme toimia siten että saamme arvostusta ja kunnioitusta toiselta ja pystymmekö myös antamaan sitä toiselle. Hyvää tahdosta ja hyvinvoinnista kannattaa huolehtia sillä se auttaa meitä monesta hankalasta paikasta eteenpäin. Hyvä tahto pitää ainakin siitä, että koemme hyväksyntää toisen taholta, pyydämme ja meiltä pyydetään anteeksi, huomaamme kun meillä itsellämme on vaikeaa ja olemme itseämme kohtaan armollisia ja samaa armollisuutta koitamme jakaa myös kumppaniamme kohtaan. Pienten asioiden tekeminen, niiden huomaaminen ja niistä puhuminen sekä yhdessä tekeminen auttavat pitämään elossa tuota suhteelle tärkeää asiaa.

Teksti: Lauri Anttila

Johtava perheneuvoja, pari-ja perhepsykoterapeutti, työnohjaaja

Kuva: Pixabay

Näetkö minut, kuuletko ääneni?                         

”Parempi on olla yksin vaan kuin yksinäinen kahdestaan”, laulaa Jonna Tervomaa Neljä seinää- kappaleessaan. Tuo takavuosien julkaisu on ollut yksi viime viikkojeni ”korvamato”. Näinä aikoina toiset ovat löytäneet uusia teitä kumppanin luokse, jotkut tuntevat itsensä entistä yksinäisemmiksi. Yksinäisyys ei läheskään aina ole itsevalittua. Tuolloin se voi olla äärimmäisen raastavaa ja kivuliasta. Uskon, että kaikkein merkittävin elämässä tapahtuu suhteessa- itseen, toiseen ihmiseen, ympäristöön. Parhaimmillaan yhteys hoitaa ja ravitsee, toisaalta sen puuttuminen voi haavoittaa. Usein omasta kumppanista on saattanut ikään kuin huomaamatta joutua etäälle. Ei enää keksi, miten olla- ainakaan siten, että se vahvistaisi yhteyttä ja vähentäisi yksinäisyyden kokemusta.  Tietyt keskustelunaiheet aiheuttavat riitaa ja joutuvat ”tästä ei voi jutella”- listalle. Yksinäisyyden kokemus ei kysy ikää, sukupuolta tai parisuhteen pituutta. Moni kaipaa kumppanin lähelle, mutta ei tiedä reittiä sinne.

Kokemus on kokijalleen totta. Toisinaan voi olla suurikin yllätys, että oma kumppani kokee parisuhteessa yksinäisyyttä. Arki ja rutiinit rullaavat raiteillaan- ehkä fyysisesti tulee oltua paikalla, mutta läsnä? Elämä on voinut valua jonnekin kodin ulkopuolelle, kauemmas puolisosta. Somessa ja netissä viihtyminen, oma harrastus tai sosiaaliset suhteet ovat voineet muuttua kuplaksi, jonne ei kumppanilla ole pääsyä. Elämää eletään, mutta ei niinkään jaeta. Keskusteltaessa kyse voi olla painottunut niin sanottuun tiedonanto- ja juttelupuheeseen. ”Kumpi vie lapset? ” ”Muistaisitko huomenna ostaa kaupasta kahvia? ”.

Voihan olla, että kumpikin tahoillaan odottaa aloitteen tulevan kumppanilta. Moni kuvailee kaipaavansa, että kumppani ohikulkiessaan koskettaisi, ei kääntäisi nukkumaan käydessään aina selkäänsä , kattaisi kahvikupit pöytään molemmille tai tulisi katsekontaktiin riittävän usein. Toiveet ja tarpeet on merkittävää sanoittaa ääneen. Ajatuksenlukijoiksi emme kehity edes pitkän parisuhteen aikana.

Pienten eleiden voima voi olla mullistava. Millaisin sanoin, teoin tai elein sinun on mahdollista lievittää kumppanisi yksinäisyyttä? Suunnanmuutokseen on tarjolla eväitä ja tukea- ammattilaisen rinnallakulkijan parisuhteen haasteisiin voi löytää perheneuvonnastakin. Netistä löytyvien kurssien lisäksi vinkkejä ja vertaistukea on tarjolla monien tahojen kautta. Yksinäisyyden kanssa ei tarvitse jäädä kokonaan yksin.

Mitä muutosta voisi tuoda sen kysyminen (ja kuuntelu!) miten kumppanin päivä on sujunut? Olisiko mahdollista kysyä kumppanilta, millaista juuri minun kanssani on elää?

Saadapa kokea säännöllisesti; Kumppanini näkee minut, olen tärkeä hänelle!

Teksti: Päivi Nurmi, perheneuvoja

Psykiatrian sairaanhoitaja, työnohjaaja

kuva: Pixabay

 

Kokemus on totta                                                       

Usein kuulee ja joskus jopa omassa elämässä kokee pariskuntien väittelevän siitä, mitä toinen sanoi tai ei sanonut tai miten jokin tilanne tapahtui. Oma muistikuva on yleensä aivan toisenlainen kuin kumppanin ja silloinhan kumppanin täytyy olla väärässä, ja kun molemmilla kiistakumppaneilla on tämä näkökulma, niin jumiinhan tilanne menee, pahimmassa tapauksessa riitaan.

Vaikka monilla meistä on verrattoman hyvä muisti niin kommunikoinnissa se voi kuitenkin pettää. Sanoimmeko jonkin asian ääneen tai vain osan siitä vai ajattelimmeko sanoneemme sen, sanoimmeko sen juuri siinä keskustelussa vai edellisessä, käytimmekö juuri sitä sanaa vai synonyymia? Entäs vastaanottaja, oliko huomio täysin tilanteessa vai myös jossain muualla, kuunteliko hän asian loppuun vai rakenteliko mielessään jo vasta-argumenttia, oliko tilanne samankaltainen kuin jokin edellinen tilanne, jolloin asiat ehkä sekoittuvat? Nämä ja monet muut pienet seikat vaikuttavat siihen, miten muistamme ja koemme tilanteen hetken päästä. Ja silti kokemuksemme on meille totta. Totta vaikka toisen kokemus samasta tilanteesta on aivan toisenlainen.

Kokemuksemme tärkeyttä usein vielä korostaa se jos toinen ei ota sitä vastaan vaan esittää oman versionsa saman tien. Vaihtoehtoiset totuudet alkavat kilpailla keskenään. Kiistely asiasta on yleensä hyödytöntä koska kummankin kokemus on itselle yhtä totta. Jos kiistelyn tavoitteena on saada toinen perääntymään kokemuksensa todenperäisyydestä voi alkaa se lähentyä vallankäyttöä.

Ratkaisuna voi koittaa kaksivaiheista keinoa. Ensin jutellaan keskenään silloin kun tilanne ei ole päällä, että tällaiseen kokemusten oikeellisuus väittelyihin ajaudutaan aina silloin tällöin ja sovitaan että näissä tilanteissa yritetään pysäyttää tilanne toteamalla, että nyt keskustelu on menossa jumiin, kumpikaan ei ole väärässä. Sen jälkeen sovitaan, että kysytään tai jutellan, siitä kuinka nyt kannattaisi olla, kun on erilaiset kokemukset asiasta ja kummankin on totta. Ja mitenkä nyt edetään että asiassa päästäisiin eteenpäin. On tärkeää opetella kunnioittamaan toisen erilaisuutta ja hänen erilaisia kokemuksiaan.

Teksti: Lauri Anttila

Johtava perheneuvoja,  pari- ja perhepsykoterapeutti, työnohjaaja

kuva: Pixabay

Ole ystävä myös itsellesi 

Millainen suhde sinulla on itsesi kanssa? Joskus on hyvä miettiä tätäkin, sillä ihmisen suhde itseensä heijastuu vahvasti myös muihin suhteisiin, esimerkiksi parisuhteeseen. Sillä on merkitystä, näetkö itsesi ihan hyvänä ja kelvollisena ihmisenä vai riittämättömänä ja epäonnistuneena yksilönä. Ei ole merkityksetöntä, katsotko itseäsi ystävällisin silmin arvostavasti ja myötätuntoisesti vai ankarasti tuomiten.

Liiallinen kriittisyys ja tuomitsevuus itseään kohtaan nakertaa hyvinvointia. Silloin voi tehdä myös äärimmäisen ikäviä tulkintoja toisten vähänkään kriittisistä sanoista, esimerkiksi puolison lievä ja rakentavakin kritiikki voi tuntua kohtuuttoman raskaalta. Kumma kyllä, puolison kritiikin kestää paremmin kuulla, kun tietää olevansa joka tapauksessa riittävän hyvä ja kelpaavansa itselleen. Tietenkin parisuhdetyytyväisyyttä auttaa se, että satunnaisen rakentavan kritiikin lisäksi olisi yllin kyllin ja monin verroin enemmän positiivista palautetta. Herkemmin huomattaisiin hyvä, kerrottaisiin paljon ja usein siitä, mitä hyvää toisessa huomaa. Aidot kehut tekevät ihmeitä.

On mahdollista ystävystyä itsensä kanssa. Sitä kannattaa harjoitella, sillä elämä ystävän kanssa on helpompaa kuin arvostelevan tuomarin katseen alla. On myös totta, että toiset ihmiset voivat tulla ja mennä, mutta jokainen meistä joutuu selviytymään itsensä kanssa viimeiseen päiväänsä asti. Siksi olisi toivottavaa, että jokainen oppisi viihtymään itsensä seurassa. Jotkut kärsivät täydellisyyden tavoittelusta eivätkä armahda itseään, eivät sitten millään.

Eeva Kilven sanoja kannattaisi mielestäni uskoa: ”On vain yksi periaate: epätäydellisyys.  Joka hyväksyy sen, jaksaa elää."

Tutkija Kristin Neff määrittelee itsemyötätunnon koostuvan kolmesta eri osasta: ystävällisyydestä itseään kohtaan, sen oivaltamisesta että riittämättömyyden tunteet, virheet ja haavoittuvaisuus ovat tuttuja kaikille ihmisille sekä tietoisesta hyväksyvästä läsnäolosta. Itsemyötätunnon on todettu paitsi lisäävän hyvinvointia ja myös vaikuttavan myönteisesti vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Itselleen myötätuntoinen henkilö pystyy huomioimaan omia tarpeitaan ja toisten tarpeita tasapainoisella tavalla. Silloin kun elämässä on paljon kärsimystä ja surua, olisi erityisen tärkeää kohdella itseään myötätuntoisesti.

”Oma sydämeni, salli minun olla vastedes sääliväisempi, salli minun elää omaa alakuloista itseäni kohtaan, lempeänä, hyväntahtoisena, ettei tämä tuskainen mieli enää tuottaisi itselleen lisää tuskaa.”   - Gerard Manley Hopkins -

Teksti: Elina Mäenpää 

Perheneuvoja, pari- ja perhepsykoterapeutti

Kuva: Pixabay   - Lisätietoa itsemyötätunnosta löytyy myös netistä, mm. www.itsemyotatunto.com ja www.self-compassion.org

 

 

Mistä on parit tehty?

 

Monet varmasti muistavat lorut, joissa kysytään, mistä on pienet tytöt ja pojat tehty.

Loruissa ainekset ovat keskenään hyvin erilaiset. Pienet tytöt on lorussa tehty sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Pojat etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista.

Sattumoisin löysin lapinlahtelaisen karjatilan emännän Johanna Niskasen viehättävän uudistetun runon - Mistä on pienet pojat tehty? Jaan sen kanssanne. Runon voisi mielestäni otsikoida myös - Mistä on pienet tytöt/lapset tehty.

”Etanoista ei ainakaan

Eikä sammakoista oo kuullutkaan

Ei niitä voi kaupasta ostaa

Eikä verkoilla järvestä nostaa.

 

Näitä ihmeitä joskus lahjaksi saa

Kun tarpeeksi paljon rakastaa

Pojat tehty langoista rakkauden

Yhteen neulottu muruilla hellyyden

 

Haaveista kudottu on untuvatukka

Suudelmin silotettu posken nukka

Tähdistä kirkkaimmat silminä loistaa

Onni tää maailman murheita poistaa. ”

Pariterapeutti kun olen, luin runoa myös kahden, toisiinsa sitoutuneen aikuisen välisenä tarinana. Tällöin runon otsikko olisi - Mistä on parisuhteen parit tehty?

Ei voi elämänkumppania kaupasta ostaa. Erilaisia verkkoja kumppaninetsintään sentään voi viritellä. Jotain taikaa ja ihmeellistä siinä on, kun kahden ihmisen välille syntyy rakkaus, löytyy yhdistävät rakkauden langat. Rakastuneena toinen on mielessä, toisen seuraa ja yhteisiä hetkiä kaihoaa. Miten hyvä on olla lähellä toista, tuntea toisen hengitys, hengittää samaan tahtiin. Saada tuntea olonsa turvalliseksi ja saada olla toisen silmissä hyväksytty. Tuntea, että toisella on riittävästi aikaa minulle, vain minulle.

Arki. Se tuttu arkinen ”vihollinen” suhteelle. Mihin enää jää aikaa - mitä enää jaksan. Väsymys. Uupumus. Silti vielä toive tulla ymmärretyksi, nähdyksi, kosketetuksi. Miten löytää toinen uudelleen arjen keskellä? Miten tuntea yhteyttä puolisoon? Onko omat odotukset toiseen muuttuneet vaativiksi? Miten kertoa puolisolle omista kipeistä tunnoista, kaipuusta ja halusta? Miten arjessa ja tuttuudessa vielä olla kiinnostunut puolison ajatuksista ja unelmista?

Mistä on parit tehty? Hellyyttä, aikaa, arvostusta, tunteita, naurua, yhteistä puhetta, mitä muuta? Mieti puolisosi puolia, jotka ovat hänen vahvuuksiaan tai jotka ovat tehneet sinuun vaikutuksen. Puhu niistä jollekin ja kerro ne puolisollesi. Levitä puolisostasi hyviä huhuja. Sellaisia, jotka saavat hänet ja sinut hyvälle mielelle.

Tekstin runon säe pienin muutoksin: ”Näitä ihmeitä joskus lahjaksi saa, kun tarpeeksi paljon rakastaa, meidät on tehty langoista rakkauden, yhteen neulottu muruilla hellyyden”

Helliä ja romanttisia arkisia päiviä sinulle/teille!

 

Teksti: Sari Bollström

Perheneuvoja,  pari- ja perhepsykoterapeutti

kuva: Pixabay

Kuinka saada riita poikki? 

Aina välillä riita lähtee lapasesta. Tulee sanottua ja tehtyä asioita mitä ei olisi pitänyt. Sen tosin huomaa
vasta jälkeen päin.

Näissä tilanteissä itse kärsii, kumppani kärsii, suhde voi huonosti ja lapset alkavat pelkäämään tai muuten voimaan huonosti, näin vaikka kuinka yritetään toimia niin etteivät lapset tiedä tai kuule, he kyllä tietävät ja kuulevat. Ilmapiirin he ainakin vaistoavat aikuisten etääntymisen toisistaan.

Tähän voi kokeilla niin sanottua Aikalisä-mallia. Kysymys on vastuunotosta ja turvallisuuden lisääntymisestä. Jos ja toivottavasti kun sovitte tämän käyttöönotosta niin silloin ei muistella menneitä riitoja vaan keskitytään tulevaan yhdessä sovitusti ja käydään seuraavat kohdat läpi. Malli menee näin:

Silloin kun ”tilanne ei ole päällä” aikuiset sopivat siitä että kun jompikumpi huomaa tilanteen kärjistyvän siten että kohta räjähtää, hän lähtee ulos ennen räjähdystä. Ei siis sano toiselle että ”lähde sinä ulos” vaan lähtee itse ja mielellään sanoo jotain tauosta tai aikalisästä ja molemmat jättää viimeisen sanan sanomatta”.

* Sovitaan aika, kauanko itse kumpikin tarvitsee rauhoittumiseen, joku tarvitsee puoli tuntia joku kolme tuntia. Tärkeää on sopia ja pitää ajasta kiinni, kysymys on turvallisuuden lisäämisestä.

* Kun toinen lähtee ulos, toinen päästää toisen lähtemään eikä asetu eteen seisomaan.

* Kotiin jäänyt huolehtii lapsista ja sanoo ettei ole mitään hätää.

* Kumpikaan ei huutele toisen perään, ei laita viestejä tai soittele.

* Aikalisän aikana ei soitella kaverille tai sukulaisille vaan keskitytään itsensä rauhoittamiseen, ”mitä minussa tapahtui kun menetin hermoni?”

* Sen aikana ei oteta mitään päihteitä.

* Jos tuntuu ettei pysty sovitun ajan puitteissa rauhoittumaan niin silloin pitää laittaa toiselle viesti ”menee vielä puolituntia(esim.)” jonka toinen kuittaa ”ok”. Ei kysellä missä olet, mitä teet vaan keskitytään rauhoittumaan.

* Mikäli perheessä on lapsia, heille kerrotaan että aikuisilla on tällainen malli käytössä niin heidän ei tarvitse pelästyä jos toinen lähtee ovesta ulos.

* Kun toinen tulee ulkoa takaisin, aiheeseen josta tilanne sai alkunsa, palataan vasta seuraavana päivänä. Vaikka olo on rauhoittunut niin se voi silti nopeasti leimahtaa uudestaan.

Ja kun siis tästä sovitaan, ei muistella miten toinen on aiemmin toiminut vaan keskitytään tähän.

Kun riitoja saadaan vähennettyä ja tapahtuvat loukkaamiset loppuvat alkaa turvallisuudentunne lisääntyä ja keskinäiselle luottamukselle tulee mahdollisuus kasvaa.

 

Teksti: Lauri Anttila

johtava perheneuvoja

Nurmijärven perheasiain neuvottelukeskus

Kuva: Pixabay