Uutislistaukseen

Kysely Klaukkalan kirkon messuajankohdasta

Kirkkovaltuustossa kesäkuussa tehty valtuustoaloite Klaukkalan kirkon messuajankohdan siirtämisestä on edennyt päätöksentekoon ja sen tueksi on meneillään kysely seurakuntalaisille.

Nurmijärven seurakunnan kirkkovaltuustolle tehtiin 21.6.2016 aloite Klaukkalan kirkon messuajankohdan siirtämisestä. Aloitteen mukaan messun tulisi alkaa klo 10.00.

Kirkkoneuvosto antoi asian tehtäväksi julistus- ja palvelutyön johtokunnalle, joka pyysi lausunnot kirkkopiirien neuvottelukunnilta. Kirkkoneuvosto päätti päätöksenteon tueksi toteuttaa tämän lisäksi kyselyn, jossa kysytään seurakuntalaisilta mielipidettä messun alkamisajankohdasta.

Kyselyyn voi vastata Klaukkalan kirkossa 9.12. lähtien sekä sähköisesti tästä.

Vastausaikaa on vuoden 2016 loppuun.

2016-12-15 15:02:36.0