Uutislistaukseen

Nurmijärven seurakunta sai Kirkon ympäristödiplomin

Kirkkohallitus on myöntänyt 15.6.2017 Nurmijärven seurakunnalle Kirkon ympäristödiplomin.  Ympäristödiplomi on osoitus siitä, että seurakunnassa on otettu ympäristöasiat vastuullisesti haltuun ja ollaan valmiita kehittämään niitä edelleen.

Ympäristödiplomihanke aloitettiin kirkkoneuvoston päätöksellä marraskuussa 2015. Sen jälkeen seurakunnassa tehtiin ympäristökartoitus eri työ- ja toimialoilla, jonka pohjalta syntyi seurakunnan ympäristökatselmus. Sen jälkeen laadittiin ympäristöohjelma vuosiksi 2017-2021, joka sisältää mm. ympäristödiplomikaudelle suunnitellut kehittämistoimet. Diplomin saantiin edellytyksenä oleva ulkoinen auditointi suoritettiin maaliskuun alussa 2017.

Auditointiraportin mukaan erityisen hyvin Nurmijärven seurakunnassa on hoidettu jätehuolto. Samoin erityiskiitosta saavat hyvä ja perusteellinen ympäristökasvatussuunnitelma sekä lähi- ja luomuruuan saatavuuden eteen nähty vaiva. Kaiken kaikkiaan seurakunta on hoitanut ympäristöasiat vastuullisesti ja täyttää näin ympäristödiplomin edellytykset.

Kirkon ympäristödiplomi on voimassa myöntämisvuoden loppuun sekä neljä seuraavaa kalenterivuotta. Sille on mahdollista myös hakea viiden vuoden jatkoaikaa.  Diplomikauden puolessa välissä suoritetaan seurakunnan sisäinen auditointi. Suomen noin 400 seurakunnasta ympäristödiplomi on tällä hetkellä noin sadalla.

Lisätiedot: puistopäällikkö (ympäristövastaava) Kari Kouhia, 050 597 6770, kari.kouhia@evl.fi

2017-06-15 09:38:48.0