Hyppää sisältöön

Varhaisnuorten leirit

HUOM! Varhaisnuorisotyön toiminta on toistaiseksi tauolla koronavirusepidemian takia. Lisää infoa täältä.

Varhaisnuorten leireistä yleistä:

 

Älä jää yksin - Tule sinäkin mukaan !

Varhaisnuorten leirit ovat suunnattu 7-14-vuotiaille tytöille ja pojille.

Ohjelmassa mm:
- kivaa ja mielenkiintoista tekemistä yhdessä toisten kouluikäisten kanssa
- uusia elämyksiä, kokemuksia, tietoja ja taitoja
- uusia kavereita
- mahdollisuus jutusteluun ja yhdessä tekemiseen myös aikuisten kanssa
- juttuja ja pohdintoja elämästä ja uskosta

Varhaisnuorten leirit pidetään pääasiallisesti Sääksin leiri- ja kurssikeskuksessa, Sääksjärventie 144, 05200 Rajamäki

Leirikeskus sijaitsee kauniin luonnon keskellä. Siellä voi unohtaa arkiset askareet, tutustua muihin ja nauttia.

Leirille ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Nurmijärven seurakunnan nettisivujen kautta.

Viikonloppuleirien hinta on lapsilta 40 €, (sisaralennus 50%), aikuisilta 50 €.

Koululaisten talviloman aikana seurakunta järjestää kaksi lasketteluretkeä Messilään ja yhden teatteriretken Lahden kaupungin teatteriin katsomaan Aarresaari-esitystä. Ajankohdat alapuolella ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuneille lähetetään retestä kirjeet, jossa tarkempaa tietoa retkistä.

Luontoyön hinta on 20€. Leirimaksut tulisi maksaa ennen leiriä samoin kuin mahdolliset maksuvapautukset tulisi anoa ennen leiriä.

Maksuvapautusta leirimaksusta voi hakea seurakunnan taloustoimistosta saatavalla lomakkeella (p.044 4220504 tai anna-liisa.kurikka@evl.fi)

Seurakunta on siirtynyt verkkomaksulaskutukseen. Ilmoittautuneille lähetetään ennen leiriä maksulinkki sähköpostiin. Jos käytössäsi ei ole verkkopankkitunnuksia tai anot maksuvapautusta, ole yhteydessä anna-liisa.kurikka@evl.fi

Leireille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuneille ja leirille mahtuneille lähetetään leirikirje ennen leiriä, josta selviää tarkempi leiriohjelma.

Kaikista varhaisnuorisotyön leireistä vastaavat seurakunnan varhaisnuorisotyöntekijät: Maritta ja Iida.

Olet sydämellisesti tervetullut!!!

t. Samuli

 

Yhteystiedot:

Samuli Pietiläinen p.0405565863

samuli.pietilainen@evl.fi

ja

Maritta Kopsala (3.6.2020 asti) p. 050 343 50 86

maritta.kopsala@evl.fi


 

Varhaisnuorten päiväleirit kesällä 2020

Varhaisnuorten isoset keväällä 2020 leireille

Mitäpä olisi varkkaleirit ilman isosia? Hoi sinä isonen! Hae allaolevasta linkistä töihin isoseksi ilostuttamaan varkkaleirejä. Varkkaisoset, kerhonohjaajat ja ripari-isoset voivat hakea.

Haku TÄSTÄ