Uutislistaukseen

Kirkkovaltuusto hyväksyi vuoden 2019 talousarvion

Nurmijärven seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12. vuoden 2019 talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2019-2021. Kokous oli kuluneen valtuustokauden viimeinen.

Ensi vuoden talousarvion käyttötalousosan nettomenot ovat 7,3 miljoonaa euroa ja talousarvio on laadittu 35.000 € alijäämäiseksi.

Toimintakulujen nousua on 0,6 % verrattuna kuluvan vuoden talousarvioon.

Seurakuntatyön menoista eniten rahaa käytetään lapsi-, perhe- ja nuorisotyöhön, yli 1,9 miljoonaa eli lähes puolet seurakuntatyön toimintakuluista kohdistuu näille työaloille. Myös diakoniatyöhön on kohdistettu iso määräraha heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi.

Toimintasuunnitelma sisältää käyttötalousosan lisäksi 1,8 miljoonan euron investoinnit, joista suurin on Ison pappilan peruskorjaus.

Kokous oli valtuustokauden 2015-2018 viimeinen. Uusi marraskuun seurakuntavaaleissa valittu kirkkovaltuusto aloittaa työnsä tammikuussa, ensimmäinen kirkkovaltuuston kokous on tiistaina 15.1.2019.

Lisätiedot: talousjohtaja Maria Sairanen, 050 310 1049.

2018-12-20 09:22:00.0