Erityisrippikoulut
Erityisrippikoululeiri kehitysvammaisille nuorille
Erityisrippikoulu soveltuu esimerkiksi kehitysvammaisille ja autismin kirjolla oleville nuorille. Erityisrippikoulussa ei ole tiedollisia ja taidollisia vaatimuksia. Jokainen on arvokas omana itsenään.
Erityisrippikoulun järjestelyistä vastaavat Hyvinkään, Mäntsälän ja Nurmijärven seurakunnat yhdessä. Leirimuotoinen erityisrippikoulu koostuu tutustumisviikonlopusta ja leirijaksosta. Rippikoulun ryhmäkoko on noin kahdeksan nuorta. Osaavia isosia hankitaan leirille tarpeellinen määrä. Lisäksi leirillä on yövalvoja.
Vuonna 2027 järjestetään sekä leirimuotoinen rippikoulu että päiväripari. Leirimuotoiseen erityisripariin kuuluu tutustumksviikonloppu keväällä ja neljän vuorokauden mittainen leiri kesäkuussa. Päiväripari järjestetään elokuussa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: kehitysvammaistyön pappi Sanna Ylä-Jussila, sanna.yla-jussila@evl.fi, p. 040-835 2088.
Pienryhmäripari
Pienryhmärippikoulu on suunnattu sellaisille nuorille, joille työskentely isossa ryhmässä on syystä tai toisesta haastavaa ja jotka tarvitseva erityistä tukea. Ryhmän toiminta muovataan ryhmään ilmoittautuneiden tarpeet huomioiden. Pienryhmärippikoulu kokoontuu Nurmijärven kirkonkylällä maalis-toukokuussa.
AIKATAULU
Su 7.2. klo 12 (päättyy n. klo 15) Safari Klaukkalan kirkolla
Vanhempaintapaamiset helmikuussa
Ryhmän omat tapaamiset Pappilassa (Pappilantie 3) tai Klaukkalassa, sen mukaan, mikä ryhmää parhaiten palvelee. Tapaamiset pidetään arki-iltaisin tai viikonloppuisin.
La 22.5. konfirmaatio klo 12 NURMIJÄRVEN KIRKKO
Mikäli haluat ilmoittautua pienryhmärippikouluun, muista merkata ilmoittautumislomakkeelle ruksi kohtaan "Ilmoittaudun vain päiväriparille tai pienryhmärippikouluun'."
Aikuisrippikoulu
Voit käydä rippikoulun myös aikuisena. Lue lisää aikuisrippikoulusta.