Uutislistaukseen

Hautausmaan kevättiedote

Kesä lähestyy vauhdilla, ja hautausmaan kevätkunnostus on aloitettu. Hautaustoimi toivoo, että omaiset poistavat kynttilälyhdyt ja muut koristeet haudoilta kesän ajaksi.

Henkilökunta voi tarvittaessa poistaa sellaiset lyhdyt tai muut esineet, jotka haittaavat hoitotyötä. Hautakivien takana ei saa säilyttää mitään, sillä se hankaloittaa hoitotyötä.

Kasteluvesi kytketään käyttöön äitienpäivään mennessä. Sitä ennen kasteluvettä on saatavilla altaasta kappelin alapuolella olevan rakennuksen seinustalta.

Hautakivi on monella haudalla kallellaan. Seuraukset hautakiven kaatumisesta voivat olla vakavia. Huomaa, että haudan haltija on vastuussa kaatuneen kiven aiheuttamista vahingoista.

Hautakiven suoristamiseen liittyvissä asioissa ottakaa yhteyttä kiviliikkeeseen tai seurakuntaan. Suoristus voidaan tehdä aina sulan maan aikana. Hautakivi suoristetaan vain suoristamalla aluskivi – välikiiloja ei saa käyttää.

Jätteiden lajittelu tehdään jäteastioissa olevien merkintöjen mukaan. Hautausmaalla on eri jätteille omat astiansa. Lajitteluohjeet löytyvät jätepisteiltä. Ethän laita biojätteastiaan muuta kuin maatuvaa jätettä, sillä valmistamme siitä kompostoimalla uutta multaa seurakunnan viheralueille.

Autolla hautausmaalle ei saa ajaa. Jos hautausmaalle ajaminen on välttämätöntä, siihen on etukäteen kysyttävä lupa seurakunnan hautatoimistosta, jokaiselle käyntikerralle erikseen. Hautausmaalla on myös arkipäivisin siunaustilaisuuksia ja hautaussaattoja, joita ei sovi häiritä, ei myöskään muita hautausmaalla kulkevia.

Lisätietoja:

  • Toimistosihteeri, puh. 044 422 0503
  • Puistopäällikkö, puh. 050 597 6770
  • Puistopuutarhuri, puh. 044 422 0548
Kari Kouhia
puistopäällikkö
Kirstaantie 5-7
01900 Nurmijärvi

Tue May 02 11:29:17 EEST 2023