Uutislistaukseen

Kirkkoherra Ari Tuhkaselle rovastin arvonimi

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma on myöntänyt rovastin arvonimen kirkkoherra Ari Tuhkaselle.  Arvonimen julkistus oli tuomiokapitulissa Espoossa 14.11.

Ari Tuhkanen on vihitty papiksi vuonna 1992 ja hän on ennen Nurmijärven seurakuntaa palvellut pappina neljässä muussa seurakunnassa.  Nurmijärvellä Ari on ollut pappina jo 20 vuotta ja kirkkoherrana vuodesta 2010.  Ensimmäiset kohtaamiset Nurmijärven kanssa hänellä oli seurakunnan kesäteologina vuosina 1988-90.  Ennen teologian opintojen alkua Ari oli muun muassa ollut töissä telakalla Turussa ja palvellut YK:n rauhanturvajoukoissa Lähi-idässä.

Ari on pappina virkansa ohessa aiemmin toiminut myös esimerkiksi Espoon hiippakunnan luottamushenkilökoulutuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana.  Hän on Kansan Raamattuseuran Säätiön hallituksessa ja harrastaa sikäli kuin vain ehtii esimerkiksi Uuden testamentin kreikkaa, liikuntaa ja vapaaehtoista maanpuolustustyötä.  Ari on naimisissa Jaana Tuhkasen kanssa ja heillä on kaksi aikuista lasta.

Rovasti on arvonimi, jonka piispa voi harkintansa mukaan myöntää kirkollisessa työssä ansioituneelle papille.  Piispa Luoma antoi rovastin arvonimen myös Medialähetys Sanansaattajien toiminnanjohtajalle Juha Auviselle ja Espoon seurakuntayhtymän vs. johtavalle oppilaitospastorille Margit Peltovirralle.

2017-11-14 14:57:21.0