Klaukkalan kirkon uurnaholvi on vihitty käyttöön
Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma vihki käyttöön Klaukkalan kirkon uurnaholvin ensimmäisenä adventtisunnuntaina 29.11.

Lämminhenkisessä tilaisuudessa oli läsnä toistakymmentä kutsuvierasta. Piispa sanoi puheessaan mm. että "tämän uurnaholvin myötä palataan ikään kuin vanhaan aikaan. Aina 1600-luvulle asti oli mahdollista tulla haudatuksi kirkon alle. Tänne uurnaholviin sijoitettuna elämän ja kuoleman rajan ylittäneet saavat suojan oman kirkon alla odottaessaan ylösnousemusta."
Uurnaholviston materiaali on eurooppalaista tammea. Paikkoja lähes 500 uurnalle ja muutama uurna on jo odottamassa holviston suojaan pääsyä.
30.11.2015 15.58