Uutislistaukseen

Keski-Uudellemaalle seurakuntayhtymä?

Keski-Uudenmaan yhdeksän seurakuntaa päättävät vuoden loppuun mennessä kantaa kysymykseen siitä, lähtevätkö ne mukaan seurakuntayhtymään.

Seurakuntien yhteinen ohjausryhmä on pyytänyt jokaista alueen seurakuntaa päättämään joulukuun loppuun mennessä, lähtevätkö ne mukaan lopullisiin neuvotteluihin seurakuntayhtymän perustamiseksi vuoden 2018 alusta lähtien.

Mikäli seurakunnissa on valmiutta seurakuntayhtymän perustaminen vapaaehtoisuuden pohjalta, käynnistyvät sitä koskevat lopulliset neuvottelut alkuvuodesta 2016. Tähän mennessä tehtyjen selvitysten perusteella suurin kiinnostus yhtymää kohtaan näyttäisi olevan Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakunnilla.

Niiden lisäksi selvityksessä ovat olleet mukana Hyvinkään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisen, Sipoon suomalainen seurakunta ja Sibbo svenska församling. - Kotimaa24

Tue Oct 06 16:52:01 EEST 2015